Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

PIIRUSTUSLEVYT JA KANGASKORISTEITA

Kun haeskelin kotoa sopivia tarvikkeita skräppäysharrastukseen, niin löysin ensimmäisten joukossa nämä Tupperwaren piirustuslevyt, jotka on tullut hankittua joskus. Niillä on todella hyvä piirtää kuvioita ja päätin kokeilla, miten hyvin kuviot siirtyvät ostamilleni leveille samettinauhoille, jotka eivät rispaannu reunoista ja joita voi siten myös leikata.

Leikkasin nauhojen reunat pois ja piirsin kuviot levyjen läpi skräppäyskynällä. Musta väri tahtoi tosin myös tulla hieman kankaan oikealle puolelle näkyviin, vaikka kankaassa on nurjalla puolella muovite.

Tarkan leikkuutyön jälkeen sain aikaiseksi kuviot.

Kiinnittelin kangaskoristeisiin strasseja. Ne ovat hot-fix-strasseja, eli silitysraudalla kiinnittyviä, mutta kohdistin ne kuitenkin ensin paikalleen liimakynällä ja pinseteillä, laittamalla liimapisteitä kangaskuvioihin, ja jätin sitten vähäksi aikaa kiinnittymään.

Strassit ovat olleet pitkään käyttämättöminä enkä enää muistanut, miten pitkän kiinnitysajan ne vaativat. Niinpä käytin silitysraudan kahden pisteen lämpöä, laskin raudan tasaisesti kunkin kuvion päälle ja laskin kahteenkymmeneen. Käytin alla varmuuden vuoksi talouspaperia, koska kuvioissa on nurjalla muovipinnoite. Strassit kiinnittyivät hyvin. Viininpunainen väri näyttää kuvattuna kuitenkin enemmän mustalta ja tähtien päällä olevat lilanväriset strassit eivät paljoa näy. Myöhemmin tarkastin vielä strassien kiinnittymisen taivuttamalla kuvioita kunkin strassin kohdalla. Kuusi strassia näistä kaikista oli kiinnittynyt hieman huonosti ja ne kuviot piti käyttää uudelleen silitysraudan alla.


 

©2018 layout14 - suntuubi.com